Oikaisu toimittaja Anttilan harhaanjohtavaan kirjoitukseen


Toimittaja Eija Anttila kritisoi kirjoituksessaan valtuustoa. On syytä oikaista kirjoituksessa vilisseitä vääriä käsityksiä. 

Ensiksi. Valtuusto ei tehnyt päätöstä Kotkan Energian myymisestä. Anttilan mukaan valtuuston enemmistö olisi ottanut myönteisesti kantaa KE:n myymisestä. Näin ei ollut. Valtuusto päätti laittaa KPMG:n selvityksen jäihin ja odottaa konsernimme oman asiantuntijayhteisön selvitystä energiaomistuksen järjestelyistä. Näin olisi pitänyt tehdä heti alussa konsulttien palkkaamisen sijaan.

Toiseksi. Kotkan kaupunki on jo säästänyt henkilöstömenoissa. Sairauspoissaolot on saatu laskemaan 18,6 päivästä 16,3:een, jonka vaikutus on ollut 1,3 miljoonaa. Kokonaisuutena henkilöstömenoja on säästetty valtuustokaudella jo 2,4 miljoonaa. Tavoite kauden loppuun on 6 miljoonaa euroa. Se on tiukka tavoite. Vasemmisto ei kannata tietenkään uusien työttömien tekemistä tai suurimman työnantajan lomautuksia kaupungissa, jossa työttömyys on 20 prosenttia – sen sijaan henkilöstön hyvinvointiin tehtävien satsauksien kautta saatavat säästöt ovat tervetulleita. 

Kolmanneksi. Valtuusto ei päättänyt lakkauttaa Metsolaa ja Tiutista, vaan vihdoin avata täysin epäonnistuneen kouluverkkoselvityksen näiden osalta. Tulemme esittämään kummankin säilyttämistä. Metsolan koulun lakkauttaminen vaatii Langinkosken lisäsiiven rakentamisen, johon meillä ei ole varaa. Sen sijaan koulujen hallinnon yhdistäminen tulee säästämään rahaa. Anttila on oikeassa, että näillä ei taloutta pelasteta. 

Neljänneksi. Kokoomuksen esitys FCG:n selvityksen nivomisesta ohjelmaan ei saanut kannatusta, koska sen esittämä ns. säästöpotentiaali ei ole pätevä. FCG on myöntänyt, että selvityksessä ei ole huomioitu sairastavuutta, ikärakennetta eikä kovaa työttömyyttä. Sen sijaan olen samaa mieltä että säästöjä voi löytyä hyvien käytäntöjen osalta. Siinä meidän tulee ottaa henkilöstö mukaan ideointiin. Kaupungintalolta käsin ei näitä käytäntöjä keksitä. Tähän tulee puuttua kun tasapainotusohjelman henkilöstösuunnitelma valmistellaan. 

Kotkan ongelmien olennaisin syy on korkea työttömyys. Se on nyt lähes 20 prosenttia. Tähän asti surkeassa tilanteessa on vain tyydytty levittelemään käsiä.
Toimittaja Anttila on kritisoinut pitkin matkaa toimikuntaa keskustelukerhoksi, jolla ei ole merkitystä. Nyt viime valtuustossa teimme esityksen, että työllisyystoimikunnan näkökulmat otettaisiin huomioon osana talouden tasapainottamista. Se hyväksyttiin yksimielisesti. Tarkoitus oli laittaa samalla painetta toimikunnan työhön ja varmistaa että esitykset huomioidaan. Näin vältetään Anttilankin manaama merkityksettömyyden tila.



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentoi!