Kotkassa käynnistetty nuorten asunnottomien hätämajoitustila on loistava juttu. Kymen Sanomien tekemässä haastattelussa paljastui, että pelkästään nuoria asunnottomia on Kotkassa lähestulkoon sata. Näin YK:n köyhyyden vastaisen päivän ja asunnottomien yön lähestyessä, on hyvä kääntää katseet tähän häpeälliseen ongelmaan.
Kaksi vuotta sitten tekemäni aloite asunnottomien hätämajoitustilasta sai vuosi sitten
penseän vastauksen. Tilastoinnin vaikeutta valitettiin ja asunnottomuuden suuruudeksi
arvioitiin Kotkassa 34. Kritisoin silloin jyrkästi muistiossa ollutta lukemaa, koska
käytännön työtä tekevien kanssa toimiessani olen ymmärtänyt luvun olevan paljon
suurempi. Valtuusto ei tähän aloitteeseen yhtynyt - osin varmasti vähäteltyjen lukujen
takia.

Kotkan silloinen päätös olla toimimatta hätämajoitustilan suhteen on eduskunnan apu-
laisoikeusasiamiehen viime vuonna tekemän päätöksen perusteella perustuslain ja ih-
misoikeusopimusten vastaista.
laisoikeusasiamiehen viime vuonna tekemän päätöksen perusteella perustuslain ja ih-
misoikeusopimusten vastaista.
Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tämän johdosta päätöksessä todettiin, että kunnilla on velvollisuus huolehtia kansalaistensa tilapäisluontoisesta hätämajoituksesta. Perustuslain ohella velvoite perustuu sosiaalihuoltolakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin.
Kotkassa käynnistetyn pilotin myötä on olemassa valmis malli, jonka laajentaminen on
käynnistettävä välittömästi. Kymenlaakson päättäjien on huolehdittava siitä, että sote-
palveluiden siirtyessä vuoden vaihteessa maakunnalliseen kuntayhtymään, ryhdytään
perustuslain velvoittamiin toimiin hätämajoitustilojen saamiseksi ympäri Kymenlaaksoa.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentoi!