Maailman rauha uhkaa jälleen järkkyä, kun USA:n presidentti Donald Trump on ilmoittanut vetävänsä tukensa demokraattisilta kurdijoukoilta. Samaan hengenvetoon on Turkin presidentti Erdogan ilmoittanut aloittavansa hyökkäyksen Pohjois-Syyrian demokraattiselle kurdialueelle.
Suomen hallitus on linjannut hallitusohjelmassaan, että se ei käy asekauppaa sotaa käyviin maihin tai maihin jotka rikkovat ihmisoikeuksia. Tätä sitoumusta on rikottu hallituksen myönnettyä taannoin vientilupa Turkkiin. 
Ennen kaikkea vientiluvan myöntämisessä ihmetyttää Suomen ulkoministeriön arvio, jossa se ei nähnyt ongelmaa viedä sotateknologiaa Erdoganin Turkkiin. Turkki on luisunut kymmenen vuoden aikana syvälle totalitarismiin. Se on vainonnut kurdiväestöään ja vanginnut oppositiota. Se käytännössä on myös muodostanut yhteisen rintaman islamistiterroristijärjestö ISIS:n kanssa kurdijoukkoja vastaan.
Vasemmistoliitto on unelmahallituksessaan ja saanut hyvin paljon sille tärkeitä asioita läpi. Hallitus perustuu keskinäiseen luottamukseen, jonka tärkein asiakirja on hallitusohjelma. Jos hallitus rikkoo kirjaustaan, mikä muu on kaupan? Suomen hallituksen kirjaukselle viitataan kintaalla totaalisesti siinä vaiheessa, kun Turkki käynnistää täysimittaisen sodan kurdialuetta vastaan.
On myös huomioitava, että Vasemmistoliitto on määritellyt yhdeksi kynnyskysymyksekseen osallistumisen hallitukseen, joka tekee ihmisoikeusperustaista politiikkaa. Nyt keikutaan tämän kynnyksen reunalla vaarallisesti. Nenä kurkkii jo reunan yläpuolella.
Suomen vasemmistolaisin hallitus vuosikymmeniin ei voi ottaa osavastuuta Turkin Erdoganin ihmisoikeusrikkomuksista ja osallistua kauppaamalla sotakalustoa tähän kärsimysnäytelmään. Vasemmistoliitto ei voi olla toimimatta aktiivisesti ja näkyvästi varsinkin ulkoministeriön kummallista linjattomuutta vastaan.
Sen sijaan hallituksen on peruttava taannoin antamansa vientilupa, lopetettava kaikki asekauppa Turkin kanssa ja tuomittava julkisesti sen aikomus hyökätä kurdialueelle. Hallituksen on myös käytettävä kaikki diplomaattinen vaikutusvaltansa EU:n puheenjohtajamaana estääkseen hyökkäys.


Kymenlaakson kunnat ovat painineet tämän vuosikymmenen aikana pahoissa talousvaikeuksissa. Kotka on tullut kuuluisaksi kymmenien miljoonien kertyneiden alijäämien takia, jotka lopulta katettiin lypsylehmän lihoilla. Edelleen nollatuloksen tekeminen tuottaa vaikeuksia. Kouvolan talouden alijäämä on sukeltamassa tänä vuonna jopa 36 miljoonaan euroon. 


Kunnille on tarjolla hyvin vähän omia lääkkeitä taloushuoliin. Kriisikuntakriteereillä ja valtioneuvoston
salkkumiehillä pelottelu johtaa lähinnä olemattomien ei-lakisääteisten palveluiden karsimisiin tai
elinvoiman kannalta oleellisten koulujen lakkautuksiin tai palvelun tason laskemiseen minimiin.
Poliittinen valinta keikkuu kunnilla lähinnä näiden ja loputtomien veronkorotusten välillä. Syöksykierre
on valmis alkamaan. Järeimpiä rakenteellisia keinoja on esitetty kuntaliitoksista tai vapaaehtoisien
sotekuntayhtymien luomisista.


Kymenlaaksossa on tehty kaikki. Kouvola on surullinen malliesimerkki siitä, kuinka talous edellä on
sukellettu syvään päätyyn. Se on tehnyt kaikki talouden oikaisemiseksi kuntaliitoksista lähtien.
Lomautuksiakin on kokeiltu - talous ei tasapainotu. Samanaikaisesti kurjuutta jakaessa yritetään
epätoivoisesti luoda positiivista pössistä kaikenmaailman sloganeilla ja vau-faktoreilla - kyllä se
kasvu vielä tulee. Onhan meillä Kotkassakin omalaatuinen ja reilu meininki. 


Ongelma ei ole Kouvolan, Kotkan tai vain Kymenlaakson. Sen kanssa painii lähestulkoon kaikki
suomalaiset kunnat yliopistokaupunkeja lukuunottamatta. Yhä kiihtyvä kaupungistuminen ja väestön
vanheneminen ovat polttoainetta ongelmien syvenemiselle.


Tilannetta ei ainakaan ole helpottanut, että kuntien valtionosuusjärjestelmä ei ole huomioinut
riittävästi jyrkkenevää ikärakennetta. Kunnilta on sitä vastoin leikattu. Kuntien ongelmia ei ratkaista
ilman valtionosuusjärjestelmän uudelleensorvaamista rakennemuutoskuntia hyödyttävämmäksi ja
aktiivisempaa aluepolitiikkaa. Aluepolitiikkaa parhaimmillaan voi olla esimerkiksi kattavan julkisesti
tuetun joukkoliikennejärjestelmän luominen ja sitä tukevat investoinnit tai vaikka yliopistojen toiminnan
hajauttaminen etäopiskelua mahdollisuuksia lisäämällä. 

Suomen hallituksella ja sen seuraajilla on valinnan paikka - haluaako se, että elämä
yliopistokaupunkien ulkopuolella jatkuu tulevaisuudessa? Ilman vahvaa valtion tukea talousongelmien
kanssa painivat kunnat eivät pitkään selviä.

Kotkassa on keskimääräiseen suomalaiseen kaupunkiin verrattuna hyvin paljon säilynyt kulttuurihistoriaa. Kotkan omaleimaisuus ja ilmeikkyys syntyy nimenomaan eri vuosikymmenien jättämästä jäljestä kaupunkikuvassa. Jälkiä löytyy venäläisestä varuskuntakaupungista, Kotkan syntyhetkistä aina 50-luvun kulta-aikaan. 

Uskon, että rakennussuojelu on jokaisen kotkalaisen mielestä tärkeä. Kauppahallin purkamisesta syntynyt katkeruus vanhojen rakennuksien purkamista kohtaan elää ja voi hyvin. Kaupunki onkin onneksi mm. keskustan osayleiskaavassa ja kansallisen kaupunkipuiston myötä kohentanut suojelutoimiaan - tai ainakin tavoitetta suojella. 

Kaupungin suojelutoimiin saatiin kertarysäyksellä vipinää kun yllättäen ja takavasemmalta tuotiin esitys osan omien hyväkuntoisten ja käytössä olevien kiinteistöjen suojelusta kaavalla. Lieneekö vaikutusta ollut, että entisen työväentalon eli konserttitalon katolle suunnitellaan laitettavan talon elinvoimaa lisäävä ja ei-peruuttamattomasti suojeluarvoja tuhoavia aurinkopaneeleita. 

Kaupunkisuunnittelu ja rakennusvalvonta on ilmaissut kantansa aurinkopaneeleita vastaan, mikä mitä ilmeisimmin sai aikaan kiireen suojella kaavassa vanhan työväentalon. Hyvä juttu, ellei tarkoitus ole vain löytää keinoa estää paneeleiden sijoittaminen katolle. 

On vain ihmeteltävä, missä yhtä kiireellinen suojeluhalu Stevecon omistaman Ankkuritalon, Dupontin omistaman 1910-luvulla rakennettujen Herraintalojen tai vaikka yhteisesti omistamamme kaupunginsairaalan osalta, jotka rapistuvat silmiinnähtävästi. Niiden osalta suojelulla on tulipalokiire, sillä rapistuminen uhkaa talojen tulevaisuutta. 

Muistutan, että maa -ja rakennuslaki velvoittaa rakennuksen omistajan pitämään “sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.”

Onko rakennusvalvonta aurinkopaneeleiden kieltämisen lisäksi tehnyt hartiavoimin töitä sen eteen, että arvorakennukset pidetään hyvässä kunnossa? Laki antaa rakennusvalvonnalle oikeuden määrätä rakennukset kunnostettavaksi. Mielestäni se on myös sen velvollisuus. Em. kiinteistöjen osalta tulisi rakennusvalvonnan ryhtyä toimiin välittömästi. 

Aurinkopaneelit eivät uhkaa suojeluarvoja ja poliittisesti tulisikin huolehtia, että suojelumerkintä ei ole automaatio paneeleita vastaan. Sen sijaan talojen tyhjänä pitäminen ja niiden heikko ylläpito uhkaa eniten kaupunkimme kulttuurihistoriaa. Kunnan viranomaisten on tehtävä enemmän peruuttamattomien suojeluarvojen tuhoutumista vastaan.

Kotka on päättämässä tulevasta koulu -ja päiväkotiverkostaan maanantaina valtuustossa juuri kun koululaiset kirmaavat kesälaitumille. Eri suista on arvosteltu asian vatvomista edestakaisin - fakta on, että asia tulee käsittelyyn nyt valtuustolle ensimmäisen kerran. Valtuustolla on ylimpänä päättävänä elimenä kaikki valta muuttaa, palauttaa valmisteluun, pyytää lisäselvityksiä yms. jos se katsoo ne tarpeellisiksi.

Alakouluverkosta käytävässä keskustelussa huolestuttavin piirre on ollut vastakkainasettelu, jossa yhden koulun pelastamiseksi ollaan valmiita laittamaan pölkylle toinen. Suurimmat ryhmät ja monet omaa lähikouluaan puolustavat ottavat annettuna, että alakouluja pitää Kotkassa lakkauttaa. Olen vahvasti erimieltä.

Kotka kaipaa kipeästi uutta väkeä – lapsia ja heidän veroja maksavia vanhempiaan. Jos perustamme päätöksemme tutkittuun tietoon ymmärrämme pienten alakoulujen merkityksen. Selvitykset osoittavat, että lapsiperheiden muuttopäätöksessä pieni ja turvallinen alakoulu painaa selvästi enemmän kuin esim. kunnan veroprosentti.

Kotkan vetovoiman kannalta on täysin olennaista, että esim. laajalla Karhulanniemellä on kaksi alakoulua. Vetovoimaisen asuinalueena sillä on potentiaalia, joka pitää ymmärtää käyttää. Sunila ja arkkitehtuuri, Perävarpin ja Metsäkulman uudet tontit ja Tiutinen ovat osa potentiaalista, joka täyttyy vain jos eteläisessä Karhulassa on oma alakoulunsa.

Koko prosessissa on ollut nähtävillä se, että päätös tuloksesta on tehty taas kerran ennen selvitystä. Vanhemmille tehdyissä kyselyissä kukaan vastaaja ei voinut valita vaihtoehtoa, jossa kaikki alakoulut säilytetään. Siihen kiinnitti huomiota myös Hakalan vanhempainyhdistys lausunnossaan. Tällaiset kyselyt eivät paranna demokratiaa vaan halventaa sitä.

Prosessin nurinkurisuudesta kertoo eniten se, että tarkkaa lukua yhdistämisen säästöstä ei ole ollut päättäjillä käytettävissä. Sain vihdoin kyselytunnilla vastauksen, jonka mukaan käyttötaloussäästö olisi vain 130 000 euroa vuodessa. Ja jos Kotka haluaa panostaa strategiansa mukaisesti laatuun ja pedagogisesti kestävän kokoisiin ryhmiin, ei säästöä saada juurikaan perinteisellä tavalla eli opetushenkilökuntaa vähentämällä.

Tämän tiedon valossa päättäjät ovat selvän arvovalinnan edessä. Onko 0,13 miljoonan vuosittainen säästö, joka samalla näivettää vetovoimaamme oikea keino oikaista yli 300 miljoonan euron vuosittaisia menoja 2 miljoonan edestä?

Kotkassa mikään ei ole muuttunut. Karhulasta lopetetaan jälleen palveluita ja kouluja lakkautetaan demareiden ja kokoomuksen yhteistyöllä. 


Ensinnäkin lehden lukijoille ja Hirvoselle taustatiedoksi, että vaikka toimittaja Lehtorannan jutusta näin saattoi ymmärtää, en ole ehdottanut veron korotusta Arto Tolsa-areenan lämmityskulujen kattamiseksi. Kotkan talouden epätasapaino yli 300 miljoonan euron taloudesta on 6,3 miljoonaa euroa. Tätä ei muutamia tonneja tärkeistä palveluista, kiireellä höyläämällä oikaista. Eikä varsinkaan palveluista, jotka synnyttävät hyvinvointia, vetovoimaa ja sitä kautta säästöjä. Vaikuttavat ratkaisut tehdään huolella valmistellen, vaikutusarviointien ja asiallisten kuulemisten jälkeen.


Toisin kuin jutun muilta haastatelluilta, minulta tivattiin lähinnä kaupungin talouden kuntoon
laittamisesta.En tiedä urheilutoimittajan motiiveja lätkäistä samaan juttuun kokoomuksen
valkopesemistä irti Arto Tolsan lämmitysjupakasta ja minun kantaani talouden tasapainottamiseksi
samaan juttuun. Kerron kyllä mielelläni näkemyksistäni tarkemmin.


Pitkän valtuustouran tehneellä Hirvosella on lyhyt lähimuisti mitä tulee kaupungin talouspoliittiseen
linjaan. Nimenomaan kokoomuksen johdolla viime valtuustokaudella kaupungin talouden
epätasapaino syveni, palveluista leikkaamalla syvennettiin pahaaoloa ja sen kustannuksia, mistä
syystä alijäämät kasvoivat. Jouduttiinpa myymään lypsylehmäkin eli omistus KSOY:stä.


Viime valtuustokauden ainoa oikeasti ylijäämäinen tilinpäätös tehtiin punavihreän enemmistön
päättämillä satsauksilla palveluihin veroa korottamalla. Se oli osoitus, että palveluihin satsaamalla
voidaan saada tulosta aikaiseksi.


Kokoomuksen ko. kokouksen verolinjalla olisi alijäämää kertynyt miljoona enemmän. Vuonna 2017
kokoomuksen tekemä populistinen esitys veron alentamisesta olisi syventänyt Kotkan alijäämää
useita miljoonia. Onko tämä sitoutumista talouden tasapainoon? Kokoomuksen veronalennuksen
rahoittaminen olisi vaatinut 15 uimahallin lakkautuksen.


Siinä Hirvonen on oikeassa, että tasapainotuksen tarve on seurannut jatkuvasti Kotkaa. Kannatan
myös oman toiminnan keskittämistä omiin tiloihin - jos terveitä tiloja siihen löytyy. Mutta kerran viime
valtuustokauden aikana tehtyä veronkorotusta ei siitä voi syyttää.


Paine kaikkien kuntien veronkorotukseen tulee kokoomuksen vuosikausia johtamilta hallituksilta, jotka
ovat tasapainottaneet omaa valtiontalouttaan kuntien kustannuksella. Ilman nykyhallituksen
leikkauksia mm. valtionosuuksiin olisi Kotkankin talous paremmilla kantimilla. Jäämmekin odottamaan
huomattavasti kuntamyönteisempää ja kokoomusvapaampaa hallitusta. Kun valtionosuudet saataisiin
huomioimaan paremmin kuntien väestörakennetta ja sairastavuutta, voisimme vihdoin Kotkassakin
laskea veroa.

Yksityinen sektori on vallannut alaa suomalaisessa hoivatyössä viimeisen 10 vuoden ajan. Kuten markkinataloudessa on luonnollista, lähes kokonaan osuuksia ovat kasvattaneet monikansallisten sijoittajien omistamat hoivajätit. Esperin esille tulleet ongelmat ovat vain jäävuoren huippu. Yksityisen hoivabisneksen ongelmat ovat rakenteellisia ja täysin yleistettävissä.
Miten hoivapalvelu, joka on kunnille kuluerä, voi toisessa tapauksessa ollakin bisnes, jolla saadaan kansainväliset sijoittajaomistajat voitoilla pidettyä tyytyväisinä?
Yksityisen voittomarginaalit revitään työntekijöiden selkänahasta: pienempinä palkkoina ja henkilöstön määrinä. Lopulta tästä kärsii loppuunpalaneen henkilökunnan lisäksi sinun mummosi tai pappasi siellä hoivakodissa.
Vanhusten hoiva ei ole mitään hyödyketeollisuutta, jossa tuottavuutta voidaan parantaa. Hoivan tarkoitus on antaa vanhuksillemme arvokkaat ja mielekkäät viimeiset vuodet, kun kotona yksin asuminen ei enää ole mahdollista.
Ensi askel on käynnistää koko maassa selvitys hoivabisneksen laadusta, henkilökunnan hyvinvoinnista sekä säätää riittävän korkeat henkilömitoitukset ja muut kriteerit hoivapalveluihin. Voitoille on laitettava katto ja veron kiertäjät saatava ulos kilpailutusvaiheessa. Päämääräksi on otettava yksityisen hoivapalvelun palauttaminen julkiselle sektorille. Vanhuksemme ja heitä hoivaavat työntekijät ovat sen ansainneet.