Äänestämättä jättäminen on ääni nykymeiningille


Vasemmistoliiton mielestä EU:ssa tulee päättää vain niistä asioista, jotka on sille tarkoituksenmukaisia. Olen samaa mieltä ja siksi vastustan EU:n liittovaltiokehitystä. Näissä vaaleissa tärkein kysymys on kuitenkin, jatkuuko Euroopan talouspolitiikassa nykymeininki vai saammeko muutosta. Määrääkö politiikasta jatkossakin epädemokraattisesti valittu komissio, eurooppalaiset pankkiirit ja elinkeinoelämän lobbarit vai kansalaiset?

Ihmisten EU-skeptisyydelle on syynsä: unioni on kaikkea muuta kuin demokraattinen. Parlamentin valta on heikko, ja todelliset päätökset tehdään muilla areenoilla. Päätöksentekijät eivät ole vaaleilla valittuja, eivätkä siis vastuussa kansalle. Lobbarit ja suurpääoman edustajat sanelevat politiikan suuntaa. Tämän todistaa jo se, miksi yksityisen pankkisektorin aiheuttaman velkakriisin maksajaksi joutui veronmaksajat eivätkä kriisin aiheuttajat. Kreikan ensimmäisestä tukipaketista 77 prosenttia meni suoraan takaisin kriisin aiheuttajille - pankkisektorille. Samalla troikka pakotti kreikkalaiset äärimmäiselle säästökuurille. Leikkurin alle joutui palkat, eläkkeet ja palvelut. Euroopassa on tehty käytännössä toimimattomaksi todettua oikeistoideologista talouspolitiikkaa.

Eräitä näiden vaalien tärkeimpiä teemoja ovat 1000 miljardia euroa vuodessa maksavien veroparatiisien sulkeminen sekä EU:n ja USA:n vapaakauppasopimus. 90-luvulla EU yritti viritellä USA:n kanssa tätä duunarien kannalta epäedullista vapaakauppasopimusta, mutta kansalaisliike sai onneksemme sopimuksen nurin. Nyt vaalien alla EU käy suljettujen ovien takana uusia neuvotteluita USA:n kanssa vapaakauppasopimuksen synnyttämiseksi. Vapaakauppasopimus tulisi pitämään sisällään investorisuojan, jonka mukaisesti yritykset voisivat vaatia valtioilta korvauksia demokraattisista laeistaan, jos niiden katsotaan haittaavan bisnestä. Sopimus nostaisi siis yritykset valtioiden yläpuolelle.

Vapaakauppasopimukset kautta aikojen ovat myös aiheuttaneet työttömyyttä niissä  maissa, joissa työehdot ovat olleet paremmat. Suomi tulee olemaan vapaakauppasopimuksen suurimpia häviäijä. Vapaakauppasopimusta kannattavat ehdokkaat - ehkä tietämättään - ajavat siis heikompaa päätösvaltaa ja työllisyyttä Suomeen!

Eurooppa on tienhaarassa. Jos jatkamme kääntämättä kurssia, ajamme metsään. Se johtaa epädemokraattiseen virkamiesten johtamaan liittovaltioon, jossa suuryritykset sanelevat suunnan. Tälle ainoa vaihtoehto on kääntää ratti vasemmalle, kohti kansanvaltaisempaa unionia. Se tarkoittaa ennen kaikkea talouspoliittisen suunnan muutosta kohti Eurooppaa, jossa ihmisten etu tulee ennen pääoman etua.

Eurooppalaisen tutkimuslaitos Pollwatchin gallupin mukaan suunnan muutos on historiallisen lähellä. Ennusteet povaavat tällä hetkellä oikeistolle vain niukan enemmistön parlamentissa. Ratti on siis käännettävissä, jos ihmiset intoutuvat uurnille. Jos haluamme muutosta, on jokaisen äänestettävä! Äänestämättä jättäminen on ääni suoraan oikeistolle ja nykymeiningille.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentoi!