Salaista tiedottamista Lindelöfin ei-niin-salaisesta sopimuksesta

Kymen Sanomat uutisoi Kotkan vanhan kaupunginhallituksen tehneen viimeiseksi jäävässä 14.1 pidetyssä kokouksessaan johtajasopimuksen kaupunginjohtaja Lindelöfin kanssa. Kymen Sanomien raflaava otsikko antoi kaiken lisäksi ymmärtää, että sopimus olisi salainen. Jo täyttyi kommenttipalstat närkästyneistä ihmisistä - syystäkin. Salainen sopimus antaa ymmärtää heti, että pussissa olevat jauhot eivät ole ainakaan puhtaita.
Johtajasopimus oli kuitenkin heti googletettava, ja sieltä löytämäni sivusto selventää, että johtajasopimus on julkinen asiakirja, joka tulee pöytäkirjan valmistuttua kuntalaisten tarkasteltavaksi. Tätä sopimusta kuitenkin koskee julkisuuslain 24 pykälä. Sivustossa sanotaan, että salassapitoon pitää olla laissa säädetty peruste. Salailuun annetaan oikeutus, jos sen sisältö voi vahingoittaa kunnan toimintaa jollain tavalla. Mikä johtajasopimuksen sisällössä voisi siis oikeuttaa salailuun? Ei mielestäni mikään. Kymen Sanomien uutinen ei taidakaan siis pitää paikkaansa.
Jokatapauksessa kaupunki osoitti taas kerran, kuinka se uinuvalla tiedottamisellaan on aiheuttanut järkyttävän, itseään kiveksille potkivan kalabaliikin. Johtajasopimuksen käsittelemisestä tiedotti ensimmäiseksi aina luotettava Suomi24- keskustelufoorumi. Kotkan kaupunki jätti omassa tiedotteessaan johtajasopimuksen käsittelyn täysin huomiotta. Kalabaliikin noustua, ei uutisen oikaiseminen enää onnistu kokonaan, vaikka sitä yritettäisiin. Oikaisusta tuskin tehdään yhtä suurta spektaakkelia. Aina jää ihmisiä, jotka eivät oikaisuun reagoi tai sitä huomaa.
Kaupungin täytyy kehittää tiedottamistaan. Surkea tiedottaminen jättää aihetta spekulaatiolle ja väärän tiedon leviämiselle. Nettisivut kuntoon! Sosiaalinen media käyttöön! Kaupungin salaisesta tiedottamisesta on vihdoin tehtävä julkista!


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentoi!