Asiat tappelee - ei toverit

Puoluevaltuusto käsittelee viikonloppuna kuntapakettia, vasemmistoliiton hallitustaipaleen jatkoa. Puolue tuntuu jakautuneen kahteen leiriin; hallituksessa jatkamisen kannattajiin ja sen vastustajiin. Ymmärrän hyvin ne lähtökohdat jolla hallitusmyönteiset perustelevat kantaansa. Heidän näkemyksensä on, että hallituksessa pystytään vaikuttamaan päiväpolitiikkaan paremmin kuin oppositiossa. Hallituskriittiset eivät taas pidä hallituksen vasemmistolaisesta näkökulmasta tehtyjä positiivisia uudistuksia riittävän merkittävinä, jotta niillä voisi pyyhkiä yli sen oikeistolaisia hankkeita. 

Mielestäni puolueen ei tule jatkaa hallituksessa, joka mm. ajaa kuntataloudet ahdinkoon ja pakottaa niitä leikkaamaan palveluitaan sekä samalla jakaa avokätisen miljardin yhteisöveron alennuksen elinkeinoelämälle. Minulla on asiasta selkeä käsitys ja mielipide, mutta annan täyden arvon myös sen toverin mielipiteelle, joka ajattelee asiasta toisella tapaa. 

En aio puolustella enempää kantaani hallituksesta eroamisesta, vaan esitän huoleni keskustelukulttuuria kohtaan, joka puolueessamme tuntuu olevan todella ala-arvoista

.

Luokittelen itseni sosialidemokraatiksi ja olen hämmentynyt siitä tavasta, jolla hallituskeskustelussa on leimattu ja kategorisoitu meitä nykyisen hallituksen kriitikoita mm. stalinisteiksi. Herkkähipiäinen sos.dem saattaisi loukkaanta moisesta. En ymmärrä miten stalinismi liittyy 2010-luvun päiväpolitiikkaan. Hallituskysymyksessäkin, kuten kaikissa politiikkaan liittyvissä debateissa, tulisi keskustella vain asioista. Tässä tapauksessa niistä syistä, joiden takia hallituksesta tulisi joko erota tai jatkaa. Väitteisiin tulisi vastata kumoamalla ne faktoilla tai paremmilla argumenteilla, ei menemällä toisen persoonaan tai kaivamalla hänelle historian sopukoista joku pahalta kuulostava pilkkanimi. 

Kalevi Suomela mm. loi kirjoituksessaan (KU 8.11) kuvaa hallituksessa jatkamisen vastustajista eräänlaisina utopisteina, joiden mielestä oppositiossa lippujen heiluttaminen olisi ”aina luontevampaa”.

Minun mielestäni kysymys ei ole siitä, ollako hallituksessa vai eikö, vaan minkälaisessa hallituksessa ja mitä siellä saadaan aikaiseksi. Näiden konkreettisten asioiden pohjalta jokaisen on muodostettava kantansa siitä, onko jatkaminen puolueen periaatteiden ja tavoitteiden mukaista vai ei.

Ymmärrän tietenkin vanhojen SKDL:n aikaisten ristiriitojen painavan, mutta tänään 2010-luvulla osapuolten luokitteleminen vanhojen jakolinjojen mukaan on väärin ja vain jatkaa tämän perinteen jatkumista.

Ihmisten on voitava muodostaa kantansa ilman leimaantumista. Suomelan näkemyksen mukaan puolueemme jakautuu nyt ”vallankumouksellisiin” ja ”demokraattisiin realisteihin”. En minä ole vallankumouksellinen, vaan piin kova revari. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että erilaisille ”näkemyksille ja keskustelulle pitää olla tilaa”, mutta en voi hyväksyä tyyliä, jolla hän esimerkiksi minun kantaani tulkitsee. 

Toivon kuitenkin sydämeni pohjalta, että Suomelan kaltainen pitkänlinjan kansandemokraatti jatkaa työtään liikkeen hyväksi. Toivon sydämeni pohjalta myös sitä, että jokainen jolla on minkäänlainen kanta hallituskysymykseen, hyväksyy toisensa tässä liikkeessä sellaisenaan mielipiteineen ja jatkaa parhaimpien argumenttien puolesta kamppailemisesta ilman osapuolijakoa lisäävää leimaamista.