Lautakunnissa ei asiasta tiedetty, mutta lopulta sain luotettavalta taholta vihiä asiasta. Vahvistus epäilyksille tuli, kun soitin kaupungintalolla majailevalle virkamiehelle. Tilapalvelut on yksityistämässä läntisen Kotkan siivous - ja kiinteistöhuoltoa! Tekeillä on puoli vuotta kestävä pilottihanke, jonka seurauksena työntekijät on jo kutsuttu yt-neuvotteluihin.
Ehkä eniten kuitenkin asiassa järkytti tapa, jolla asia tuli julki. Taas kerran huhut voittivat nopeudessa kaupungin virallisen viestinnän. Yleensä kakkosena tulee joko Suomi24-keskustelupalsta tai Kymen Sanomat. Huhujen mukana saattaa kulkea disinformaatiota, jonka korjaaminen jälkeenpäin kokonaan on mahdotonta. Tällä kertaa kyseessä ei valitettavasti ollut pelkkä huhu. On syytä myös ajatella niitä työntekijöitä, jotka joutuvat mielessään pallottelemaan heidän tulevaisuutensa vaikuttavia isoja asioita. Irtisanomisista ei onneksi tässä aikeessa puhuttu.
Kysymyksessä on isosta ja ideologisesta vedosta yksityistää palveluita. Palveluiden yksityistäminen johtaa demokraattisen valvonnan sekä kiistatta myös työntekijöiden etuuksien tai työn laadun heikkenemiseen. Ehkä koettiin ajan olevan otollinen oikeistolaisen niskalenkin ottamiselle? Tämä idea on torpattava välittömästi!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentoi!