Kymen Sanomat uutisoi (2.9) lehdessään toisen asteen koulutuksen opetusvälineiden päätähuimaavista maksuista. Uutinen keskittyi kertomaan lukiolaisten oppikirjojen hinnoista, joihin voi kulua opiskelijalta useita tuhansia euroja. Toisen asteen koulutus onkin hyvää bisnestä oppikirjoja tuottaville tahoille, mutta asettaa valitettavasti opiskelijat eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden.
Kotka on ottanut uudessa kaupunkistrategiassaan tavoitteekseen, että jokaisella kotkalaisella on toisen asteen koulutus. Jotta jokaisella voisi edes teoriassa olla mahdollisuus koulutukseen, pitäisi taloudelliset esteet sen saavuttamiseksi murtaa. Lukion lisäksi ammattikoulujen oppivälinehankintoihin ei köyhällä opiskelijalla välttämättä ole varaa.
Esitimme startegiaan tavoitetta, jonka edistämistä emme ole vielä luovuttaneet. Haluamme Kotkasta ensimmäisen eteläsuomalaisen kunnan, joka ottaa tavoitteekseen siirtyä maksuttomaan toisen asteen opetukseen. Valitettavasti muista ryhmistä löytyi niukasti halukkuutta ottaa tätä askelta.
Maksuttomuuden tavoittelu nostaisi kertaheitolla Kotkan edistyksellisimpien koulukaupunkien joukkoon, sen lisäksi että se on ainoa keino päästä strategian tavoitteeseen.
Ensimmäiset askeleet kohti tavoitetta on helposti toteutettavissa. Se voisi tarkoittaa mm. kirjastojen hyödyntämistä oppikirjojen maksuttomuudessa ja sähköisten oppikirjojen saatavuuden helpottamisella. Miten peruskouluissa oppikirjojen kierrättämistä ei kukaan kyseenalaista, mutta lukioissa ja ammattikouluissa vastuu kirjojen hankinnasta jää opiskelijoille?
Kotkan tavoiteltava toisen asteen koulutuksen maksuttomuutta
- By Joona Mielonen
- On syyskuuta 04, 2018
- No Comment
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentoi!