Myös kuntouttavan työtoiminnan "aktiivimalli" kumottava

Hallituksen tuorein kuritus on saanut kansan aktivoitumaan. Aktiivimalliksi kutsuttu vastahyväksytty työttömien työllistymishalujen parantamiseen tähtäävä malli on astunut voimaan nyt vuoden alussa. Kansalaiset ovat keränneet lain kumoamiseksi ennätyksellisen nopeasti jopa 100 000 allekirjoitusta. Vastarinta lieneekin ainoa asia, jossa malli saavuttaa nimensä tavoitteen.

Mallissa työnhakijaa mm. rangaistaan leikkaamalla 5 prosenttia etuuksista siitä, että aktiivisesta hakemisesta huolimatta työnantajan valinta ei ole työttömään osunut. Uusia jopa hallituspuolueiden edustajille yllätyksenä tulevia yksityiskohtia järjettömyyksistä paljastuu päivittäin, vaikka lakia on jo alettu noudattamaan. Voi kysyä myös – onko normipurkutalkoot jo unohdettu, kun hallituksella on varaa lisätä täysin turhanpäiväistä byrokratiaa. Parkkikiekkojen värien vapauttaminen taitaakin jäädä hallituksen kärkihankkeeksi normien purussa.

Nyt kun kansa on nostamassa päätään työttömien kepillä kannustamista vastaan, on syytä nostaa esille jo vuosia voimassa toinen mittava epäkohta työllistämislainsäädännössämme.  Kyse on kuntouttavan työtoiminnan kieltäytymisen sanktioista.

Kuntouttava työtoiminta on pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu toimenpide, jonka tarkoitus on hyvä - kehittää pitkään työttömänä olleen elämän hallintaa ja parantaa työkykyä. Työtoiminnassa oleva tekee kevyttä työtä ohjauksessa saaden muiden etuuksien lisäksi 9 euroa päivältä.   

Kuntouttavan työtoiminnan ongelma on, että sitä käytetään herkeämättä vastoin lain henkeä. Sitä on käytetty mm. korvaamaan pysyvää henkilökuntaa. Eräässä tapauksessa tiedän, että kuntouttavassa työtoiminnassa oleva on päivystänyt ilman mitään koulutusta sosiaalitoimistossa yksin.

Kuntouttava täyttää kansainvälisten yhteisöjen määritelmät pakkotyöstä, sillä se on työtä johon henkilö ei voi vaikuttaa ja jota tehdään rangaistuksen uhalla. Kieltäytyminen tai keskeyttäminen ilman pätevää syytä johtaa ensin työmarkkinatuen menetykseen kahdeksi kuukaudeksi. Jatkuva kieltäytyminen antaa mahdollisuuden leikata jopa viimesijaisen toimeentulotuen perusosaa 40 prosenttia. Perusosa on 485,5 euroa.

Voi kyseenalaistaa, mikä on teho työkyvyn parantamisessa pakottaa ihminen tekemään työtä johon hänellä ei ole mitään motivaatiota? Kun on kysymys kaikkein heikoimmassa asemassa olevista pitkäaikaistyöttömistä, jotka usein ovat moniongelmaisia, syventää tällainen leikkaus tai pakotus heidän ongelmiaan entisestään.

Aktiivimallin aktivoimina tulisi meidän keppimotivaation levittämiseen pettyneiden nousta barrikadeille kuntouttavan työtoiminnan orjuuttavien sanktioiden poistamiseksi. 

Kommentit

  1. Täällä Inarissa on noin 500 työtöntä ja kaikki vapaat työpaikat joko sesonkimatkailutyötä (kielivaatimukset) tai julkisen sektori paikkoja. Edes kolmas sektori ei voi työllistää muutamaa paikkaa enempää. Kunta koittaa joitakin "palkata" aputöihin tai lumen lapioimiseen. Pitääkö Ely-keskusten järjestää sadoille kuntalaisille jatkuvaa työnhakukurssitusta. Vai onko seuraava askel valitukset hallinto-oikeuteen

    VastaaPoista

Lähetä kommentti