Surullisia uutisia jälleen Kotkasta. Sulzer pumpin päätös lopettaa valimotoiminta kokonaan lisää työttömien määrää Kotkassa 160 henkilöllä. Osoittaa työnantajalta todella huonoa tilannetajua paukauttaa uutinen keskellä jouluvalmisteluita, vaikka uutista on osattukin jo parin kuukauden verran odottaa. Toivon voimia työnsä menettäneille ja heidän perheilleen. 

Kaupungin taloudessa korkea työttömyys on näkynyt jo pitkään. Kotkan työttömyysprosentti on jo 20, eikä valoa juuri tunnelin päässä näy. Alijäämää kertyy vuosittain useita miljoonia. Ratkaisuksi tarjotut ja kriisikuntakriteereillä peloteltuna pakotetut menoleikkaukset palveluissa ovat olleet omiaan heikentämään alueen vetovoimaa. Karsimalla ei synny yhtä ainutta työpaikkaa ja veronmaksajaa Kotkaan. Ei tosin ehdotonta velkaantumiskieltoakaan ylläpitämällä.

Työpaikkoja syntyy investoinneista alueelle sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta.

Olemme Kotkan valtuuston perustamassa työllisyystoimikunnassa pohtineet ja käyneet läpi niitä toimia, joita kunta itse voi tehdä työllisyyden eteen. Lähinnä kaupungin oma työllisyyspolitiikka on sinnittelyä ja selviämistä valtion ojentaman kepin eli Kela-sakkojen kanssa. Näiden miljoonien vähentämiseksi kannattaa työtä tehdä, vaikka kysymys onkin puhtaasti kikkailusta. Uusiksi työpaikoiksi keppipolitiikkakaan ei kuitenkaan johda.

Kun yksityinen sektori ei investoi, on julkisen sektorin pidettävä talouden rattaat pyörimässä. Valtio on tukenut rakennemuutosalueita rahaston avulla. Kotkan seudun ohjelma päättyi vuonna 2011, jonka jälkeen työttömyys lähti uudelleen rajuun kasvuun. Tilanne on karannut käsistä, emmekä pärjää ilman ulkopuolista tukea.

Valtion on välittömästi luotava uusi kasvuohjelma seudulle ja ohjattava valtion määrärahoja rakennemuutosrahastosta tai muista investoinneista alueen työllisyyden parantamiseksi. Arkadianmäellä tulisi jo vihdoin kääntää katseet kaakonkulman suuntaan. 
Kymen Sanomat uutisoi kaupungin liikuntalautakunnan tekemästä päätöksestä tehdä yli 16-vuotiaiden liikuntavuoroista maksullisia. Samalla sivulla kehuttiin irvokkaasti sitä, kuinka kotkalainen koripallotaituruus on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Kotkalaisen urheilun menestyksen sala on ollut varallisuudesta ja tulotasosta riippumatta tarjottu mahdollisuus liikkua.

Liikuntalautakunta on kieltämättä joutunut kovaan tehtävään säästöjen suhteen. Valtuusto on kuitenkin tärkeimmässä kaupungin toimintaa ohjaavassa paperissaan päättänyt, että lasten liikuntavuorot pysyvät maksuttomina.

Kotkan kaupunkistrategia sanoo näin:
"Liikuntapalvelut toimivat kuntalaisten monipuolisten liikuntaharrastusten tukemiseksi. Terveysliikunnalla lisätään kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Liikuntatilojen maksut selvitetään niin, että lasten liikunta on maksutonta."

Vuoteen 2016 saakka sitovassa kaupunkistrategiassa liikuntavuorojen maksullisuus on ajateltu osana ennaltaehkäiseviä palveluita kuten pitääkin. On turha edes ryhtyä perustelemaan logiikkaa, jolla lasten liikuntaan sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin. Kaupunkistrategian viesti on selkeä: vuoteen 2016 loppuun asti ei lasten liikuntavuoroista peritä maksua.

Pallo on nyt kaupunginhallituksella. Sen johtosääntöihin kirjattu ensimmäinen tehtävä on kaupungin johtaminen valtuuston hyväksymien päätösten ja strategioiden mukaisesti. Jos kaupunginhallitus ei tätä hoida, rikkoo se tehtäväänsä. Voiko se siinä tapauksessa nauttia taas valtuuston luottamusta? Mielestäni ei.

Kotkan johtojärjestelmä on ollut kovan kritiikin kohteena ja nyt olisi aika näyttää, että olemassa olevia sääntöjä tosiaan noudatetaan.




Hallitus on pitämässä lupauksensa ja on päättänyt kurittaa köyhien jälkeen seuraavaksi keskiluokan palkansaajia. Lupauksensa pitääksensä joutuu se rikkomaan ILO:n kansainvälistä sopimusta sitoutuessaan leikkaamaan työntekijöiden palkkoja väkipakolla. 

Hallituksen kiiman leikata voisi ymmärtää, jos se olisi millään tavalla perusteltavissa. Tuntuu siltä, että osa kansastakin on saatu uskomaan, että ruoskalla maa saataisiin nousuun. Sipilän tavoite ns. kilpailukykyloikalle on kummallinen monella tapaa. 

Kaikesta puheesta huolimatta Suomi on Maailman talousfoorumin mukaan EU:n kilpailukykyisin valtio. Kenen kanssa olemme kilpasilla, Intian vai Kiinanko kanssa?  Kummalliselta tuntuu myös ajatus, kuinka esim. poliisin ja sairaanhoitajan palkkoja leikkaamalla saamme vientimme kukoistamaan?
Kilpailukykyloikasta tulee varmuudella vain loikka yhä syvempään lamaan. 

Hallituksen 5 miljardin leikkaukset kaikkein köyhimmiltä suomalaisilta, kuten eläkeläisiltä ja opiskelijoilta, tulevat leikkaamaan suoraan ostovoimaamme. Köyhä käyttää kaikki tulonsa kulutukseen, varsinkin kotimaiseen elintarviketeollisuuteen. Heiltä leikkaaminen on leikkaus suoraan kotimaisesta työllisyydestä.

Hallituksen palkanalennusvimma ihmetyttää minua eniten. Millä logiikalla valtio luulee saavansa kurottua tällä budjettivajettaan, kun se samalla leikkaa keskiluokkansa palkkojen lisäksi näin myös omia verotulojaan? 
Palkanalennukset leikkaavat valtion kassasta siivun, mutta myös suoraan pienyrittäjiltä. Keskituloinen harkitsee yhä tarkemmin sen rahan käyttöä, joka jää käteen välttämättömien ostosten jälkeen. Varsinkin palveluyritykset ottavat osumaa tästä toimesta, kun keskiluokan ostovoima heikkenee. 

Hallituksen talouspolitiikka lähtee väärästä olettamuksesta, että työkustannuksien alentaminen voittojen lisäämiseksi lisäisi automaattisesti investointeja Suomeen. Kokemus todistaa ettei näin ole.

Tätä samaa ajatusta perusteli edellinen hallitus antaessaan lähes miljardin euron veroalennuksen yrityksille. Ei ole sattumaa, että vuonna 2014 Helsingin pörssissä maksettiin omistajille osinkoja edellisvuotta enemmän lähes täsmälleen saman verran kuin yrityksille annettiin yhteisöverossa alennusta. Näistä osingoista arviolta kolmannes valui Suomen ulkopuolelle veroparatiiseihin.

On vihdoin nähtävä, että hallituksen toimet talouden ja kasvun eteen ovat puhtaasti tulonsiirtoja työntekijöiltä ja kaikkein heikoimmilta kansainvälisille pääomasijoittajille ja työnantajille. Suomella ei ole varaa jatkaa kokonaiskysyntää romuttavaa ja veropakolaisia ylläpitävää linjaansa.  


Luin ilolla uutisesta, joka kertoi kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen ideasta ottaa Karhuvuori seuraavaksi puistotoimen kehityskohteeksi. Laaksonen kertoo YLE:n haastattelussa, että kehitystoimien ensimmäiseen vaiheeseen on varattu 62 000 euroa budjetista. Tarkoitus on luoda julkiseen tilaa aktiviteettia karkkarilaisille. Myös asukkaat itse on kutsuttu mukaan kehitystyöhön. 

Karhuvuoreen on keskittynyt paljon huono-osaisuutta. Tämä näkyy monella mittarilla. Se on yksi Suomen maksuhäiriöisimpiä lähiöitä ja Karkkarin työttömyysprosentti on maan lähiöiden korkein 36,5 prosenttilla. Huolestuttava mittari on myös äänestysprosentti, joka viime kunnallisvaaleissa oli vain 41 prosenttia. Se kertoo karua kieltä siitä, että luottamus yhteiskuntaan ja äänestämisellä vaikuttamiseen on mennyt. 

Mittareista huolimatta Karhuvuori on mainettaan parempi. En ole siellä pyörityn lapsuuteni aikana kokenut koskaan turvattomuutta. Karhuvuoressa on vetovoimatekijöitä: asunnot ovat todella halpoja, palvelut lähellä ja meri sekä luonto ympäröi sitä. 

On kuitenkin selvää, että Karhuvuori ansaitsee huomiomme. Pidän ajatusta asukkaiden mukaan ottamisesta alueen kehittämiseen hyvänä. Olisi tärkeää, että karkkarilaiset itse saisivat päättää, kuinka alueen kehittämiseen varatut rahat käytetään. Karhuvuoren kehittämisessä tarvitaan sellaisia toimia, jotka miellyttävät sen asukkaita eivätkä ole ylhäältä saneltuja. Näin päästään parhaaseen lopputulokseen. 

Karhuvuoressa voisi käynnistää kokeilun, jossa alueelle perustettaisiin sen asukkaista valittava lähiölautakunta. Sen toimivaltaan voisi kuulua nimenomaan alueen palveluiden, viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden kehittäminen. Lähiölautakunta olisi myös yleisesti alueensa äänitorvi kaupungintalon suuntaan. 

Jos tulokset kokeilusta niin rohkaisisivat, mallin voisi ulottaa lopulta myös muihin kaupunginosiin.  Varsinkin Karhulan elävöittäminen ja kehittäminen odottaa vuoroaan ja se olisi syytä toteuttaa pian. 

Nyt kun kaupunki on pakotettu jakamaan kurjuutta ja talous on tiukilla, tulee uusia avauksia hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä. Lähiölautakunnan perustaminen ei kaupungin taloudessa tuntuisi, mutta sen hyvinvointia lisäävät mahdollisuudet ovat mittaamattomia.

Porvarihallitus on toistamassa 90-luvun laman virheitä. Se on jo tähän mennessä päättänyt leikata miljarditolkulla kaikkein heikoimmilta: eläkeläisiltä, työttömiltä ja lapsiperheiltä. Tämä ei sille riitä, vaan 1,5 miljardin lisäleikkuri olisi iskemässä, jos palkansaajat eivät suostu kurjistamiseen.  Se tarjoilee siis aikaisempien leikkauksien päälle näennäistä vaihtoehtoa, joka sekin johtaisi laskevaan ostovoimaan ja syvenevään lamaan. 

Mikään ei muuttunut kevään vaaleissa. Edelliseen kööriin verrattuna muutos lienee nykyhallituksen suloinen yksimielisyys talouspolitiikan linjasta. Se on ainutlaatuinen maailman talouspoliittisessa keskustelussa, sillä se on tyrmätty useaan otteeseen niin teoriassa kuin käytännössäkin. 

Heidän talouspolitiikkaansa hoidetaan isällisin, tulojen ja menojen tasapainoa saarnaavin opein.  Opit tulevat lapsuuden kahvipöydistä, jossa opittiin että jos tulot eivät riitä, laitetaan menot kuriin. Tämä pulla on helposti kansan nieltävissä. Kotitaloutta ajatellen tämä onkin oikea päätelmä. 

Mutta kun puhutaan valtion taloudesta, mennään näillä opein metsään ja lujaa. Siinä missä kotitaloudessa menojen karsiminen todella tasapainottaa taloutta, kansantaloudessa se vaikuttaa suoraan myös niihin tuloihin. 

Jokainen menoleikkaus esim. tulonsiirroista, on myös leikkaus yksityiseltä sektorilta, ja sitä kautta myös valtion omista verotuloista. Tulonsiirrot ja köyhien erilaiset tukimuodot kiertävät suoraan ostovoimaan. Ne eivät katoa mihinkään valtion pussista, vaikka näin virheellisesti ajatellaan. 

Leikkauksilla on kuitenkin kaksinkertainen haitta: sen lisäksi että leikkuri iskee ostovoimaan, yrityksiin, työllisyyteen ja talouskasvuun, heikentää se yleisesti ihmisten hyvinvointia. Esimerkiksi ennaltaehkäisevästä palvelusta leikkaaminen nostaa painetta menojen lisääntymiselle muualla. 

THL on tutkinut vuonna 1987 syntyneen, lama-ajan ikäluokan kehitystä. Lopputuloksessa nimenomaan poliittisten päätösten vaikutukset näkyivät. Lapsiperheiden ja lasten peruspalveluihin kohdistettujen leikkausten hintana mm. joka viides ikäluokasta on saanut lääkitystä mielenterveysongelmiin, peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu 18 prosentilta, toimeentulotukeen on joutunut turvautumaan 23 prosenttia ja 26 prosentilla ikäluokasta on rikosrekisteri. 

Maksamme tällä hetkellä aikaisempien leikkaushallitusten virheistä ja tulevaisuudessa maksamme Sipilän hallituksenkin virheet, ellei historiasta ja tutkitusta tiedosta opita. Nyt olisi jälleen aika ymmärtää, että ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole ikävä menoerä, vaan sijoitus, joka kasvaa korkoa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kirjoitti ideologiansa mukaisen facebook-päivityksen, josta sittemmin on syntynyt varsinainen mediamylläkkä.

Immosen kirjoitus ei tullut yllätyksenä. Hänen kanssa-ajattelijat ovat suoltaneet saman sisältöistä teksiä jo vuosikausia. Ongelma Immosen tekstissä oli, että siinä ei enää pyritty verhoamaan todellista aatetta muka-sivistyneeseen valeasuun, vaan se paljasti kirjoittajan todellisen vihamielisen karvansa.

Immosen päivityksessä ongelmallisinta on väkivaltaisen retoriikan lisäksi lause, jossa Immonen kiihottaa kanssataistelijoitaan taistelemaan loppuun asti, yhden ja ainoan oikean Suomen kansan puolesta. Immosen ja hänen edustamansa aatemaailman tunteville ei jää epäselväksi, että Immosen yhteen ainoaan Suomen kansaan eivät kuulut muslimit, homot, afrikkalaiset tai muutkaan Immosen mielestä oikeaan suomalaiseen kulttuuriin kuulumattomat. Joko saa sanoa r-sanan? 

Koko keskustelu monikultturismista on ollut minulle täysin utopistista. Tämä termi on noussut esille oikeastaan vasta ns. homma-forumilaisten nostettua päätään salanimillään ympäri verkkoa. He ovat onnistuneet luomaan mielikuvan jostakin pahasta, jota eliitti ajaa väkisin ja salaa. Siis todellista foliohattutouhua. Heidän ihmiskuvansa tuntuu perustuvan kokonaan kansallisuuden ja uskonnon varaan. Valitettavasti tätä määrittelyä tulkitaan vain oman viitekehyksen ulkopuolelle jäävään kansanosaan. Heistä syy on aina muissa. Ja mitä erilaisempi sitä syyllisempi varmasti.

Itselle tämä on tuntunut järjettömältä, sillä jotta olisi olemassa jotain monikultturistista ideologiaa, pitäisi ensin olla olemassa monokulttuuri, jota vastaan tämä kuviteltu hyökkäys voisi edes tapahtua. Monokulttuuri on lähtökohtaisesti ja käytännössä täysi mahdottomuus. Itseasiassa jos miettii ihmiskunnan historiaa, on monikulttuurisuus ollut aina jollain tavalla lähtökohta ja perustila, jota vastaan äärimmäiset ideologiat ovat pyrkineet vaikuttamaan. Lyhytikäisin ja laihoin tuloksin. Samaan pyrkivät aikoinaan niin roomalaiset, ristiretkeläiset kuin 30-luvulla natsit ja toisaalta ISIS tällä hetkellä Syyriassa.

Koko immoslaisten harhainen salaliittoteoria punavihreästä eliitistä ajamassa jihadia tai islamisaatiota on täysin absurdi - ideologisesti islamistit ja immoslaiset kun ovat saman kolikon kääntöpuolia. Kummatkin ovat äärimmäistä konservatiivisuutta edustavia, toisinajattelijoita ja erilaisuutta halveksivia, tiukkaa kuria ja järjestystä vaativia liikkeitä. Kummatkin saarnaavat länsimaalaista suvaitsevaista rappiota vastaan. Ne molemmat ovat myös nykyisten taloudellisten rakenteiden sekä maailmanpoliittisen epätasa-arvoisen kehityksen synnyttämiä tuotteita. Polttoainetta nämä saavat toisistaan, ja toimivat omissa lähtökohdissaan itseään toteuttavina ennustuksina.

Tämä oravanpyörä olisi nyt viimein katkaistava. On vihdoin tunnistettava näiden samankaltaisuus.

Samaa äärikonservatiivista huolestuttavaa liikehdintää näemme nyt koko maailmassa: Suomessa ja koko Euroopassa - Venäjällä ja Lähi-idässä. Nyt on ihmiskunnan vihdoin katsottava peiliin ja löydettävä kadoksissa oleva humanismin siemen. On ymmärrettävä jälleen, että väkivaltaisten ääriliikkeiden nousu edellyttää työtä taloudellisen ja demokraattisen eriarvoisuuden kitkemiseksi - luokkarakenteiden murtamiseksi.


Perustuslaissamme lukee, että jokaisella on oikeus yhteiskunnan välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Suomessa viimekädessä meidän perustoimeentulosta huolehtii kunnat. Kunnan vastuulla on, että jokaiselle tarjotaan elämän perustarpeet tilanteesta riippumatta. Kotkassa kuitenkin kunta on ainakin eräässä tapauksessa ulkoistanut vastuunsa kolmannelle sektorille. 

Ystäväni elää opintotuen ja opintolainan varassa. Hän otti lainaa maaliskuussa, mutta rahat oli toukokuuhun mennessä jo loppuneet. Sosiaalitoimisto myönsi hänelle vain 18 euroa kuussa toimeentulotukea, koska se laski hänen nostaman opintolainan vaikuttavan toimeentuloon. Totuus oli kuitenkin, että tästä lainasta ei ollut enää mitään jäljellä. Ystäväni joutui tilanteeseen, jossa hänellä ei ollut rahaa edes ruokaan. 

Nälän iskiessä hän meni asioimaan sosiaalitoimistoon, jotta saisi maksusitoumuksen ruuan ostamista varten. Sosiaalitoimiston neuvonnassa kuitenkin vastattiin, että heitä on kielletty kirjoittamasta ruokalappuja, koska rahat on loppu. Ystäväni ohjattiin leipäjonoon. Hän kävi useamman kerran toteamassa saman eri asiakaspalvelijan luona. Vastaus oli aina sama: leipäjonoon. 

Perustuslaki velvoittaa yhteiskunnan huolehtimaan jokaisen välttämättömästä toimeentulosta. Huolehtiminen ei voi tarkoittaa sitä, että hädässä olevat ohjataan vapaaehtoispohjalta toimiviin leipäjonoihin. Miten käy jos vapaaehtoisjärjestöjen toiminta tyrehtyykin, eikä leipäjonot enää kykenekään toimimaan hyvinvointivaltion vuotokohtien tilkitsijöinä? 

Hyvinvointivaltion tehtävä on huolehtia, että jokaisella on katto päänsä päällä ja ruokaa pöydässään. Toimittiin ystäväni kohdalla lainpykälää noudattaen tai ei, ei mielestäni ole oikein että kunnat näin virallistavat leipäjonojen olemassa olon ulkoistaessaan velvollisuutensa kolmannen sektorin toimijoille.

Leipäjonot kasvavat ja yhä enemmän niissä tulee jatkossa näkymään niitä, joiden varaan meidän pitäisi tulevaisuutemme rakentaa – opiskelijoita ja lapsiperheitä. Tätä kehitystä tuoreen hallituksemme leikkauspolitiikka tulee entisestään pahentamaan.


Kotkassa on siirrytty vanhainkodeista ns. hoiva-asumisen malliin. Vanhuksien omavastuuta on lisätty. Nyt vanhukset maksavat eritellen vuokrasta, ruuasta, lääkkeistä ja vaikka lisämaksua vastaan ulkoilusta. Oikeastaan varsinaista hoitotyötä lukuun ottamatta kaikki on hinnoiteltu erikseen. Samat ohjeet pätee niin omaan toimintaan kuin ostopalveluihin. Kotkan yksiköistä n. puolet on ostopalveluita. 

Hoivabisnes ei ole pyyteetöntä auttamista, vaan tarkoitus on tehdä omistajille voittoa. Suomessa yksityisessä hoivabisneksessä on useita toimijoita, joiden verorahat valuvat Suomen ulkopuolelle. Mutta kuinka ihmeessä kunnan hoitamana vanhuksen hoiva on menoerä, ja yksityisen hoitamana siitä tulee tuottoisaa bisnestä?

Sain kuulla esimerkin, joka paljastaa mistä yksityinen sektori voittomarginaalinsa repii. Eräälle vanhukselle jää eläkkeestä käteen 1400 euroa joka kuu. Vuoteen omana olevan vanhuksen kuukausittainen hoito maksaa kaikkinensa kuitenkin yhteensä 2000 euroa. Vanhukselle on lisäksi jäätävä joka kuukausi sääntöjen mukaan 105 euroa käteen omiin kuluihin. Arvaatko jo kuka maksaa viimekädessä 705 euron erotuksen? Kela ja kunta. 

Vanhukselle haetaan ensisijassa tukea Kelalta tai annetaan alennusta maksuissa. Alennukset yksityisellä maksaa kunta. Viimekädessä erotus hoidetaan toimeentulotukena. Tässä tapauksessa siis maksetaan 705 euroa kuukaudessa suoraa tulonsiirtoa julkista rahaa yksityisen sektorin taskuun. 

On selvinnyt myös, että kaupunki maksaa kokonaan yksityisen palveluntarjoajan hoitotarvikkeet ja niiden varastoinnin.Tähän meitä ohjaa valtakunnallinen ohjeistus. Miksi ihmeessä?

Yksityisen sektorin voitot revitään siis työntekijöiden pienempien palkkojen lisäksi myös Kelan ja kaupungin sosiaalituista sekä ilmaisista hoitotarvikkeista ja niiden varastoinnista. Voitoista osa jatkaa matkaansa kauas palmupuiden katveeseen veroparatiiseihin. Yksityistetyissä palveluissa näemmä vain voitot on yksityistetty. 

Hoivapalveluiden ostot olivat Kotkassa viime vuonna 5,5 miljoonaa euroa korkeammat nyt kuin mitä ne olivat vuonna 2012. Ei mikään ihme. Eiköhän ole jo aika ryhtyä palauttamaan kalliiksi tulevia ostopalveluita kunnan omaksi toiminnaksi.Yksityisen sektorin ylläpitäminen verovaroilla on lopetettava.