Kauppahallin purkamisesta on nyt kulunut nyt 40 vuotta. On syytä selvittää purkamiseen johtaneita tapahtumia.
Mistä ajatus sai alkunsa? Ketä taustalla?
Kauppahallin tontin vuokraaminen oli Yrjölän mukaan silloiselta kaupunginjohtaja Tauno Pulkilta lähtenyt ajatus. Ensimmäiset viralliset merkinnät kaupunginarkistossa löytyvät kaupunginhallituksen kokouksesta, joissa liitteenä on Keskon aluejohtaja Hannu Kilgastin tekemä ostotarjous. Tarjouksessa viitataan virkamiesten kanssa käytyihin neuvotteluihin, jotka ovat siis johtaneet tähän tarjoukseen. Se on päivätty 26.10.1972. Todettakoon, että Hannu Kilgast oli silloin kokoomuksen valtuutettu, joka oikeaoppisesti jääväsi itsensä myöhemmässä äänestyspäätöksessä.
Ostotarjouksen ehdot jo ilmiselvästi tuomitsevat kauppahallin tuhoon, jos sen mukaisesti toimitaan. Huomioitavaa on tarjouksen viimeinen 'vauhdittava' kappale: "Toivoisimme kaupan ratkaisemista tämän vuoden puolella. Kauppahinnan olemme myös valmiit suorittamaan tämän vuoden puolella."
Luvassa oli siis nopeista päätöksistä nopeaa rahaa. Kauppahinnaksi esitetään miljoonaa markkaa. (nykyarvo= x1,2337 = 1,23 miljoonaa euroa)
Kotkan kaupunginhallitus on 4.12.1972 hyväksynyt kuitenkin kokouksessaan hiukan muutetun tarjouksen. Enää Keskolle ei oltukaan myymässä miljoonalla kauppahallia ja tonttia, vaan vuokraamassa sitä 30 vuodeksi 500 000 markalla. Käytännössä ainoa vaikutus tapahtuneeseen on kaupungin osalta 500 000 markkaa vähemmän rahaa. Kauppahallin kohtalon myös tämä tarjous sinetöi.
Tällä paperilla kaupunginhallitus lähetti asian valtuustolle käsittelyyn, joka lopulta johti kauppahallin purkamiseen. Vain puolitoista kuukautta aikaisemmin oli tehty ostotarjous. Tähänastisessa valmistelussa ei ole sanallakaan mainittu tai selvitetty rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa tai sen purkamisen aiheuttamaa vahinkoa kauppahallin pienyrittäjille.
Vuokrahinta oli kaiken kaikkiaan kaupungille epäedullinen. Kaupunki vuokrasi hallin tontteineen 500 000 mk:n ( 616 850 eur ) kertamaksulla 30 vuodeksi uskomattoman edullisilla ehdoilla ja rakennusoikeuksilla. Yrjölän mukaan kaupunki menetti vuosittaisia pienyrittäjiltä tulleita vuokria 60 000 mk (74 022 eur). Ei tarvitse olla ekonomi ymmärtääkseen, että päätös oli kaupungille epäedullinen myös taloudellisesti.
Asia lähetettiin kaupunginvaltuuston päätettäväksi istuvan valtuuston viimeiseen kokoukseen 13.12.1972. Herättää paljon kysymyksiä, miksi näin merkittävä asia on valmisteltu kiireellä? Oliko tarkoitus saada asia vanhan vielä vanhan valtuuston päätettäväksi? Koettiinko, että uutta intoa puhkuva valtuusto voisi torpata asian? Kenen etua kiirehtiminen ajoi? Nämä kysymyksethän ovat pelkkää spekulaatiota, joita ei asiakirjoista voi todistaa koskaan, mutta tapahtuneen ymmärtämisen kannalta olennaisia.
Spekulaatio siitä, ymmärrettiinkö mitä oltiin päättämässä on turhaa. Vuokrausehtojen viimeinen ranskalainen viiva on yksiselitteinen: "vuokrakauden esitämme alkavaksi silloin, kun kauppahalli on vapaa vuokralaisista ja valmis purettavaksi ja rakentamisedellytykset asemakaavallisesti selvät." Kaupunginvaltuuston kokouksen kulku on kuitenkin karun yksimielinen. Ainoana vastakarvaa ovat silittäneet SKDL:n valtuutetut.
Valtuutettu Suikkanen on epäillyt, että ehdot johtaisivat vain uuden kiinteistön vain parkkipaikaksi. Hän myös arveli, että "mikäli kauppahallin myymälät vuokrattaisiin 5-10 vuoden vuokra-ajalla, vuokralaisia kyllä löytyisi riittävästi." Tämä vihjaa siitä, että kauppahalli olisi silloin menettänyt suosiotaan. Tietojeni mukaan 39 kauppapaikasta tuohon aikaan oli käytössä 12. Täytyisi selvittää, millä ehdoilla kauppahallin yrittäjät tekivät sopimuksensa. Suikkasen epäily on hyvinkin voinut pitää paikkansa. Suikkanen on esittänyt kaupunginhallituksen esityksen hylkäämistä valtuutettu Palmun kannattamana.
Valtuutettu Reijasto nosti esille kauppahallin purkamisen vaikutuksen pienyrittäjille. Tapahtunut on selvästi ollut kolaus sekä kuluttajien tarjonnan monipuolisuudelle, että alueen pieniyrittäjien toimintamahdollisuuksille. Kauppahallissa pienkauppiailla oli mahdollisuus ympärivuotisiin toimitiloihin. Olosuhteet olivat luonnollisesti myös paremmat kuin torimyynnissä. Tapaus on klassinen esimerkki siitä, kuinka suuri kauppakeskittymä käyttää valtaansa ja verkostoaan hallinnossa omaksi edukseen. Pienyrittäjillä ei tälläiseen ole mahdollisuutta. Sama kuvio toistuu tänäpäivänäkin.
Koska asian hylkäämistä oli esitetty, suoritettiin äänestys. Kauppahallin kohtalo sinetöitiin 31 valtuutetun äänellä. Sitä vastusti vain 8 kansandemokraattista valtuutettua. Valtuutettu Reijasto on pyrkinyt vielä saamaan asiaan museolautakunnan lausuntoa. Onkin merkillistä, miksi asiaan ei ole pyydetty silloisen museoviraston asioita hoitaneelta viranomaiselta valmisteluvaiheessa lausuntoa.
Tässä vuoden -68 vaaleissa valitut kotkalaiset valtuutetut puolueryhmittäin. 19 demaria, 15 kokoomuksen ja liberaalien vaaliliitosta, 8 kansandemokraattia, 1 Kehittyvän Kotkan Kunnallisjärjestöstä.
Demokraattinen päätös ja pulinat pois? Demokraattiseen päätöksentekoon kuuluu myös se, että päätöksistä on oikeus valittaa. Ihmiset ovat erehtyväisiä. Valitusoikeus on tärkeä keino saada selvyyttä asian oikeudellisuuteen, jos siitä on epäselvyyttä. Valtuutetuilla on suuri vastuu olla aina hereillä siitä, mitä päätöksiä heidän eteensä tuodaan. Mielestäni parempi lähtökohta on kyseenalaistaa, kuin hyväksyä asioita. Kuka hyötyy? Kuntalainen vai joku muu taho?
Jälkeenpäin on yritetty lieventää eri poliittisten ryhmien painolastia asiasta, levittämällä väitettä päätöksen yksimielisyydestä. Vieressä oleva kuva äänestystuloksesta osoittaa tämän huhun vääräksi.
Seuraavan valtuuston kansandemokraatit ottivatkin kauppahallin pelastamisen asiakseen. Tästä lisää myöhemmin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentoi!