Kymen Sanomat uutisoi kuin taivaallisen ilmoituksen saaneena, että "kaupungin omat hoivakodit tulevat veronmaksajille kalliimmiksi kuin yksityisten pyörittämät". Jutussa mainitaan keskimääräisen kaupungin hoivayksikön hinnaksi 112,23 euroa per vanhus, kun yksityisellä puolella vastaava hinta vain 104,95 euroa! Luvut pitävät paikkansa, mutta lukujen sisältöä ei ole purettu riittävästi. Uutisessa syyksi löydettiin se, että Kotkan hoivakodit ovat väärää kokoa.

Yksikköhintojen taustalla piilee kyllä muutakin. Jutussa ei mm. mainittu, että kaupungin yksikköhinnat vaihtelevat runsaasti ja vertailtavia kohteitakin on enemmän. Vaihtelua on aina 98 eurosta 127 euroon.
Puoli vuotta sitten Eskolassa omaisille järjestetyssä kuulemistilaisuudessa kyseenalaistin yksityisen vanhushuollon ansaintalogiikan. Paikalla vastaamassa oli Mediverkon Mark Roth. Yritin tosissani ymmärtää, mitä taianomaista piilee yksityisen sektorin tavassa järjestää toimintansa, kun se pystyy jopa vanhusten hoivapalveluissa kaikkien menojen jälkeen tuottamaan voittoa omistajilleen? Miksi kunnalle tappiollinen ikävä kuluerä on toiselle menestyksekäs bisnes?

Vastaus tilaisuudessa meni yli hilseen, mutta pyynnöstä ystävällinen Roth lähetti minulle myöhemmin tutkimuksen, jossa osoitettiin sama mitä Kymen Sanomat kertoi uutisessaan. Tässä raportissa silmiin ei kuitenkaan pistänyt kuntien tehottomiksi rakennetut yksiköt vaan se, että yksityisen sektorin merkittävin ero julkiseen ovat henkilöstökulut. Saman vastauksen olen saanut Kotkan vanhustenhuollon johtaja Tiina Rosqvistiltä. Yksityisellä sektorilla on vanhusten hoivapalveluissa huonommat palkat ja työehdot. Kotkassa lähihoitajan peruspalkka kuussa yksityisellä voi olla jopa 200 euroa pienempi kuin kunnalla, eikä heille välttämättä kuulu edes työterveyttä. Tässäkin tapauksessa veronmaksajien rahoja valuu tehokkuuteen vedoten yksityisiin taskuihin, keidenpä muiden kuin työntekijöiden kustannuksella.

Yksityisen sektorin halpa yksikköhinta johtuu vain ja ainoastaan siitä, että se ei itse joudu hoitamaan kaikkea hallintoon liittyvää ja maksaa huonommilla työehdoilla työskentelevälle henkilöstölleen vielä huonompaa palkkaa. On muistettava, että osakeyhtiö ei tee pyyteetöntä hyväntekeväisyystyötä, vaan sen tärkein tehtävä on aina maksimoida omistajiensa voitto. Kunnan verotulot tulee käyttää kuntalaisten, ei yksityisten voitontavoittelijoiden hyvinvointiin. Kotkan vanhusbisneksen hyötyjiä ovat yksityisten omistajien lisäksi mm. pääomasijoitusyhtiö IK investment partners, työeläkevakuuttaja Varma sekä yllättävä Kuopion Puhelinyhdistys.

Korjattu. Kotkassa joissain yksityisen yksiköissä palkka on jopa 200 euroa pienempi kuin kunnalla! 
Ehkä kuvottavin epäkohta maailmassa on ruuan hävikki ja sen puute samanaikaisesti. Ongelmalla on sekä globaalit että lokaalit mittasuhteet. Maailmanlaajuisesti ruokahävikin puolittaminen toisi lisää ruokaa miljardille ihmiselle. Paikallisesti tämä näkyy syömäkelpoista ruokaa tursuavina roskalaatikoina, jotka nälkäisen dyykkaajan aiheuttaman tuottavuuden kasvun heikentymisen pelossa on tätä nykyä lukittu. Muutama vuosi takaperin taas herättiin huoleen, kun Kotkan leipäjonoissa ei riittänytkään ruokaa kaikille tarvitseville.

Kotkan kaupungissa vähävaraisten ruokailuja hoitaa mm. avustuskeskus Hovinsaarella, ja taannoin kaupungilla oli vähävaraisille huokeita lounaita tarjolla pitkäaikaistyöttömiä työllistävän Apajan toimesta. Apaja lopetettiin, eikä kaupungilla ole tällä hetkellä (tietääkseni) vastaavaa palvelua vähävaraisilleen. Yhteisvastuu on kaunista, mutta viimekädessä sosiaalisen pahoinvoinnin lisääntymisen maksaa julkinen sektori. Siksi ruoka-avun tulisi olla osa kuntien sosiaalipolitiikkaa.

Jyväskylässä sekä hävikin että leipäjonojen kasvun epätasapainon dilemma on otettu tosissaan. Siellä kaupungin ravintopalveluita hoitavan liikelaitoksen Kylän Kattauksen kautta on ryhdytty myymään Vaajakosken koulun tähteiksi meneviä ruokia huokeaan hintaan. Liikelaitos on arvioinut että jos käytäntö ulotettaisiin kaikkiin Jyväskylän palvelutaloihin ja kouluihin vähenisi ruokahävikki 50 000 annoksella vuodessa. Lisäksi kaiken järjen mukaan roskiin muuten päätyvän ruuan myyminen on kannattavaa myös taloudellisesti (Kok. huom.).

Siksi aion esittää seuraavassa valtuuston kokouksessa, että Kotkassa seurataan Jyväskylän esimerkkiä ja aloitetaan kokeilu 1 euron tähdelounaiden järjestämiseksi esimerkiksi Hovinsaaren koululla - ellei asia nytkähdä eteenpäin jo ennen sitä. Näin hyvälle idealle nimittäin löytyy varmasti kannattajia myös virkamieskunnasta! Vinkkiä on laitettu jo eteenpäin.

"Avoimuudella, vuorovaikutuksella ja aktiivisella viestinnällä luodaan kestävä luottamus kaupungin viranhaltijajohdon, poliittisten päättäjien, henkilöstön ja kaupunkilaisten välille. Kaupungin toiminnassa painotetaan oikeudenmukaisuutta, avoimuutta ja vastuullisuutta."

Näin julistettiin kuukausi sitten hyväksytyssä kaupunkistrategiassa, jonka tarkoitus on toimia nykyisen valtuuston ohjenuorana ja henkisenä viittana halki valtuustokauden.
Tapa, jolla Jäppilän koulu yritetään sulkea jo vuoden vaihteen jälkeen on kaupunkistrategian vastaista!
Jäppilän koulun sulkeminen tuotiin hallitukseen ilmeisesti SDP:n, Kokoomuksen ja keskiryhmän yhdessä sopimana. Muut ryhmät siitä eivät tienneet. Tämä on täysin avoimuuden hengen vastaista. Kokouksen äänestyksien jakolinjat olivat kokouksen kaikissa äänestyksissä samat 8 - 5. Vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset jäivät jalkoihin. Yllättäen sopu löytyi kahden suurimman ryhmän välillä jopa heitä hiertäneessä kuittijupakassa.
Entä vuorovaikutus? Onko hallituksen päätöstä ennen kysytty asukkaiden mietteitä aiheesta? Entä muiden asianosaisten? Ei ja ei.
Strategian kauniit ajatukset valaa luottamusta kuntalaisten ja päättäjien välillä saa taas kolauksen. Voiko tällaisen päätöksen jälkeen kukaan vakavissaan puhua strategian korulauseista?
Se, että edellisen valtuuston tekemää kouluverkkopäätöstä ollaan taas muuttamassa ei ole uutta. Mutta se, että kuukauden vanhat valtuuston yhteisesti hyväksymät pelisäännöt painetaan täysin villaisella on hämmentävää ja surullista. Surkea taloudellinen tilanne ei saa johtaa pakokauhuun, jonka varjolla unohdetaan hyvät tavat.
Työväenliikkeen työtä vaivaa päämäärättömyys. Kompromisseja tehdessä voittaja on se, joka uskaltaa esittää radikaalimmat vaatimukset. Jos Vasemmiston pitkäntähtäimen päämäärä on uuden Punavihreä tulevaisuus- asiakirjan mukaisesti jo olemassa oleva sekatalous, annetaan kompromisseissa etumatkaa yhä radikaalistuvalle oikeistolle. Siksi mielestäni työväenliikkeen on kaivettava naftaliinista vanha kunnon 'demokraattinen sosialismi'.

Luen paraikaa kahta SKDL:n entisen kansanedustajan ja hyvinvointivaltion kivijalan valuvuosien valtiovarainministeri Ele Aleniuksen sosialismia käsittelevää kirjaa. Vaikka kirjat "Sosialistiseen Suomeen" (1969) ja "Sosialismin ideologia ja aikakauden muutos" (1985) on kirjoitettu ennen ns. reaalisosialismin romahdusta, tehdään niissä selväksi mikä on sosialistisen päämäärän demokraattinen ja humanistinen luonne. On tärkeää erottaa ideologia ja se mitä sen nimissä on tehty. Juuri Aleniuksen tapa suhtautua sosialismiin päämääränä on terve ja "myytävissä" tänäpäivänä kansalle. Eihän ihminenkään ole teräsmies, vaikka hän niin itse muille toitottaisikin. Ei ollut reaalisosialismikaan sosialismia, vaikka sitä kovasti propagoitiinkin.

Sosialismilla on sekä talouspoliittinen että arvopoliittinen luonne. Talousjärjestelmänä sosialismi tarkoittaa Aleniuksen mukaan tuotantovälineiden yhteiskunnallista omistusta, jonka tulokset jaetaan maksua vastaan kansalle ja hinta muodostetaan yhteiskunnan määräämissä rajoissa markkinoilla. Selkeä ero kapitalismiin on suhtautuminen tuotantovälineiden omistamiseen ja toisaalta myös kommunismiin, jossa tuotannon hedelmät jaettaisiin ilmaiseksi.

Arvopoliittisesti sosialismi jatkaa valistuksen perintöä. Kaikkien maailman ihmisten vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa pidetään edelleen pyhimpinä sen arvoista, jonka suurena päämääränä on kansanvalta ja luokkarajojen häviäminen. Sosialistit uskovat arvojen toteutuvan käsikädessä talousjärjestelmää sorvattaessa, mutta arvot ovat itsessään vähintään yhtä tärkeä osa aatetta. Onhan koko liikkeen historiallinen kehitys seurausta juuri näiden arvojen puutteesta yhteiskunnassa.

Koska sosialismilla on kaksi ulottuvuutta, joista kumpikin on suoraan riippuvainen toisesta, voidaan todeta, että reaalisosialismista tutut elementit yksipuoluejärjestelmä, diktatuuri, vainot, kansallismielisyys sekä järjestelmää hallitseva puolue-eliitti eivät kuulu edes samaan lauseeseen sosialismin kanssa. Sosialismissa kansan enemmistön on oltava vallitsevan järjestelmän takana, ja sen on oltava yhtälailla demokraattisesti opposition kumottavissa. Ilman moniarvoista poliittista järjestelmää ei sen pyhimmät arvot voi toteutua. Rosa Luxemburgin sanoin "ei ole olemassa demokratiaa ilman sosialismia, eikä sosialismia ilman demokratiaa". Tämän pohjalta ei ole liioiteltua sanoa, että pohjoismainen sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio on päässyt lähimmäksi sosialismia.

Vasemmiston on palattava vaatimaan sosialismia. Sanan ottamisesta uudelleen käyttöön syntynee keskustelu, jonka yhteydessä on mahdollista oikaista väärinkäsityksiä. Se, että pelkäämme sen käyttöä, antaa mm. perussuomalaisille vallan määritellä sana ja meidät kuten he itse haluavat. Tätä on reaalisosialismin kauhut tuntien helppo käyttää keppihevosena. On tärkeää ottaa "demokratia" mukaan "sosialismia" käytettäessä tekemään pesäeroa menneisyyden aaveisiin. Demokratia sen länsimaisessa merkityksessä mielipiteen vapauksineen kaikkineen, mutta entistä suorempana ja avoimempana.

Rehabilitointi tarkoittaa Wikipedian mukaan Neuvostoliitossa syyttömästi teloitettujen arvon palauttamista. Mielestäni nyt on vihdoin aika rehabilitoida sosialismi!