Luin ilolla uutisesta, joka kertoi kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen ideasta ottaa Karhuvuori seuraavaksi puistotoimen kehityskohteeksi. Laaksonen kertoo YLE:n haastattelussa, että kehitystoimien ensimmäiseen vaiheeseen on varattu 62 000 euroa budjetista. Tarkoitus on luoda julkiseen tilaa aktiviteettia karkkarilaisille. Myös asukkaat itse on kutsuttu mukaan kehitystyöhön. 

Karhuvuoreen on keskittynyt paljon huono-osaisuutta. Tämä näkyy monella mittarilla. Se on yksi Suomen maksuhäiriöisimpiä lähiöitä ja Karkkarin työttömyysprosentti on maan lähiöiden korkein 36,5 prosenttilla. Huolestuttava mittari on myös äänestysprosentti, joka viime kunnallisvaaleissa oli vain 41 prosenttia. Se kertoo karua kieltä siitä, että luottamus yhteiskuntaan ja äänestämisellä vaikuttamiseen on mennyt. 

Mittareista huolimatta Karhuvuori on mainettaan parempi. En ole siellä pyörityn lapsuuteni aikana kokenut koskaan turvattomuutta. Karhuvuoressa on vetovoimatekijöitä: asunnot ovat todella halpoja, palvelut lähellä ja meri sekä luonto ympäröi sitä. 

On kuitenkin selvää, että Karhuvuori ansaitsee huomiomme. Pidän ajatusta asukkaiden mukaan ottamisesta alueen kehittämiseen hyvänä. Olisi tärkeää, että karkkarilaiset itse saisivat päättää, kuinka alueen kehittämiseen varatut rahat käytetään. Karhuvuoren kehittämisessä tarvitaan sellaisia toimia, jotka miellyttävät sen asukkaita eivätkä ole ylhäältä saneltuja. Näin päästään parhaaseen lopputulokseen. 

Karhuvuoressa voisi käynnistää kokeilun, jossa alueelle perustettaisiin sen asukkaista valittava lähiölautakunta. Sen toimivaltaan voisi kuulua nimenomaan alueen palveluiden, viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden kehittäminen. Lähiölautakunta olisi myös yleisesti alueensa äänitorvi kaupungintalon suuntaan. 

Jos tulokset kokeilusta niin rohkaisisivat, mallin voisi ulottaa lopulta myös muihin kaupunginosiin.  Varsinkin Karhulan elävöittäminen ja kehittäminen odottaa vuoroaan ja se olisi syytä toteuttaa pian. 

Nyt kun kaupunki on pakotettu jakamaan kurjuutta ja talous on tiukilla, tulee uusia avauksia hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä. Lähiölautakunnan perustaminen ei kaupungin taloudessa tuntuisi, mutta sen hyvinvointia lisäävät mahdollisuudet ovat mittaamattomia.

Porvarihallitus on toistamassa 90-luvun laman virheitä. Se on jo tähän mennessä päättänyt leikata miljarditolkulla kaikkein heikoimmilta: eläkeläisiltä, työttömiltä ja lapsiperheiltä. Tämä ei sille riitä, vaan 1,5 miljardin lisäleikkuri olisi iskemässä, jos palkansaajat eivät suostu kurjistamiseen.  Se tarjoilee siis aikaisempien leikkauksien päälle näennäistä vaihtoehtoa, joka sekin johtaisi laskevaan ostovoimaan ja syvenevään lamaan. 

Mikään ei muuttunut kevään vaaleissa. Edelliseen kööriin verrattuna muutos lienee nykyhallituksen suloinen yksimielisyys talouspolitiikan linjasta. Se on ainutlaatuinen maailman talouspoliittisessa keskustelussa, sillä se on tyrmätty useaan otteeseen niin teoriassa kuin käytännössäkin. 

Heidän talouspolitiikkaansa hoidetaan isällisin, tulojen ja menojen tasapainoa saarnaavin opein.  Opit tulevat lapsuuden kahvipöydistä, jossa opittiin että jos tulot eivät riitä, laitetaan menot kuriin. Tämä pulla on helposti kansan nieltävissä. Kotitaloutta ajatellen tämä onkin oikea päätelmä. 

Mutta kun puhutaan valtion taloudesta, mennään näillä opein metsään ja lujaa. Siinä missä kotitaloudessa menojen karsiminen todella tasapainottaa taloutta, kansantaloudessa se vaikuttaa suoraan myös niihin tuloihin. 

Jokainen menoleikkaus esim. tulonsiirroista, on myös leikkaus yksityiseltä sektorilta, ja sitä kautta myös valtion omista verotuloista. Tulonsiirrot ja köyhien erilaiset tukimuodot kiertävät suoraan ostovoimaan. Ne eivät katoa mihinkään valtion pussista, vaikka näin virheellisesti ajatellaan. 

Leikkauksilla on kuitenkin kaksinkertainen haitta: sen lisäksi että leikkuri iskee ostovoimaan, yrityksiin, työllisyyteen ja talouskasvuun, heikentää se yleisesti ihmisten hyvinvointia. Esimerkiksi ennaltaehkäisevästä palvelusta leikkaaminen nostaa painetta menojen lisääntymiselle muualla. 

THL on tutkinut vuonna 1987 syntyneen, lama-ajan ikäluokan kehitystä. Lopputuloksessa nimenomaan poliittisten päätösten vaikutukset näkyivät. Lapsiperheiden ja lasten peruspalveluihin kohdistettujen leikkausten hintana mm. joka viides ikäluokasta on saanut lääkitystä mielenterveysongelmiin, peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu 18 prosentilta, toimeentulotukeen on joutunut turvautumaan 23 prosenttia ja 26 prosentilla ikäluokasta on rikosrekisteri. 

Maksamme tällä hetkellä aikaisempien leikkaushallitusten virheistä ja tulevaisuudessa maksamme Sipilän hallituksenkin virheet, ellei historiasta ja tutkitusta tiedosta opita. Nyt olisi jälleen aika ymmärtää, että ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole ikävä menoerä, vaan sijoitus, joka kasvaa korkoa.