Työajan lyhentäminen taitaa olla yksi maailman eniten kokeiltu työelämän uudistusesitys. Syyt kokeiluille ovatkin ymmärrettäviä. Väki lisääntyy, robotisaatio kehittyy – työn uudelleenjako on edessä vääjäämättä. Kotimaisesta näkökulmasta kokeilut antavat kutkuttavia tuloksia työhyvinvoinnin lisääntymisen näkökulmasta. Työpahoinvoinnin kustannus Suomen kansantaloudelle liikkuu 30 miljardin hujakoilla. Masennuksesta ja työuupumuksesta on jo tullut suomalaisen työelämän pahin vitsaus. 

 

Britanniassa toteutettiin vastikään suuri työaikakokeilu, jossa nelipäiväistä työviikkoa kokeiltiin kuudellakymmenellä työpaikalla puolen vuoden ajan. Kokeilun piirissä oli 2900 työntekijää. Tulokset olivat mullistavia: tuottavuus parani, poissaolot vähenivät, stressitasot laskivat, ahdistusta oli vähemmän, työntekijät sitoutuivat paremmin työhönsä. Työntekijät saivat lyhyemmässä työajassa yhtä paljon tai jopa enemmän aikaiseksi. 

 

Samoja tuloksia taloudellisuuden näkökulmasta on tarjoiltu myös kotimaisissa kokeiluissa 90-luvulta alkaen. Kuuden tunnin työpäivää kokeiltiin useassa yrityksessä. Erään putkifirman kokeilusta raportoitiin tuottavuuden kasvaneen 42,2 prosenttia, tuoteyksikköä kohden kustannukset alenivat 20 prosenttia. Yhtiössä toimintamalli oli käytössä 12 vuotta yhtiön myyntiin asti.

 

Tuntuu merkilliseltä, että esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto painaa villaisella tulokset. Onko sille mahdollisimman suuri työtuntien määrä itseisarvo ohi tuottavuuden parantamisen? Elinkeinoelämältä toivoisi ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta tutkitun tiedon edessä. 

 

Suomessa työajan lyhentämistä tulisi seuraavaksi kokeilla laajasti uusilla hyvinvointialueilla. Hoitajien pako alalta on kansallinen uhka sote-palveluille, ja jotain tarttis tehdä. Työstä on tehtävä houkuttavampi, palkkausta sekä työntekijöiden jaksamista parannettava.

 

Työajan lyhentämisen erilaisia malleja voisi hyvin kokeilla seuraavan eduskuntakauden aikana - tulokset arvioitava ja tehtävä johtopäätöksiä. Suurin hyöty kokeilulle tulisi, jos se toteutettaisiin valtakunnan laajuisesti. 

Vasemmistoliitto sai Kymenlaakson hyvinvointialueen talousarviokokouksessa läpi esityksensä työajan lyhentämiskokeilun selvittämisestä osana talousohjelmaansa. Olen edelleen sitä mieltä, että Kymenlaakson tulisikin olla etujoukoissa kokeilemassa ennakkoluulottomasti tätä maailman eniten kokeiltua hyviä tuloksia saanutta työelämän uudistusta. Meillä ei ole mitään hävittävää. 

Kymen Sanomat uutisoi 1.2. Kotkan aikeista lopettaa Langinkosken koulun dysfasia-opetusryhmien toiminta. Asiasta uutisointi on tärkeää, sillä nyt jos koskaan tulisi käydä keskustelu siitä suunnasta mihin Kotkan erityisopetus on menossa. 

Olen saanut jo pidemmän aikaa suoria yhteydenottoja usealta erityisopettajalta Kotkassa, jotka ovat olleet huolissaan erityisopetuksen ja erityisen tuen tilanteesta kaupungissamme. Yhteydenottojen pohjalta tein viime huhtikuussa talousarvioaloitteen, jossa pyysin laajoja selvityksiä pienryhmien ja VALU-luokkien lisäämisestä sekä ennen kaikkea opettajien näkemyksistä asiaan. 

Vähemmän yllättäen aloite ei johtanut toimenpiteisiin. Erityisopetuksen suunnittelijana toimiva Taina Huhtala käytännössä kielsi mitään ongelmia kotkalaisissa kouluissa olevan ja että mitään lisäresursseja opetukseen ei ole tarvetta saada. Suunnittelijan ja koululuokissa toimivien näkemysero ovat kuin yö ja päivä. 

Ero on suhtautumisessa niin sanottuun inkluusioon, jonka mukaan erityisen tuen oppilaita ei pitäisi jaotella muista vaan pyrkiä opettamaan samoissa koululuokissa. Sen sijaan, että rakentaisimme järjestelmän niin, että tulevaisuudessa oppilaat olisivat kykeneviä siirtyymään hyvän erityisopetuksen myötä yleisryhmiin, näyttää siltä, että inkluusiota pidetään jonain ylhäältä tulevana mallina. Opetusministeri Li Andersson totesi A-studiossa 31.1., että inkluusio ei tarkoita pienryhmien lakkauttamista. Sen sijaan tarvitaan lisäresursseja, joita edellisten hallitusten aikana on opetuksesta leikattu. 

On selvää, että jos erityistä tukea tarvitseva lapsi on yleisopetuksessa ilman riittäviä henkilöresursseja, kärsii tilanteesta erityisoppilas, muut oppilaat ja myös opettaja. Kukaan ei voita. 

Viime vuoden lopulla oikeusasiamies linjasi OAJ:n kantelun pohjalta erityiseen tukeen liittyen, että jokaisella oppilaalla on oikeus erityisopettajan antamaan opetukseen. Tämä ratkaisu on merkittävä.  Se tarkoittaa sitä, että Kotkan tulee palkata erityisopettaja jokaiseen koululuokkaan jossa on yksikin erityisoppilas. Lienee selvää, että taloudellisesti sekä lasten näkökulmasta järkevämpää on lisätä pienryhmiä ja näin turvata lasten laadukas opetus. 

Teimme talousarviokokouksessa esityksen, jonka mukaisesti Kotkan olisi tämä em. ottaa huomioon toiminnassaan. Se ei ikävä kyllä mennyt läpi. Nyt näyttääkin että Kotkan erityisopetus antaa syytä OAJ:lle tehdä lisää kanteluita. Meidän päättäjien tehtävä on nyt kuulla erityisopettajia herkällä korvalla ja puuttua tilanteeseen. Pienopetuksen ryhmien alasajo lopetettava.