Selviämishoitoa tarvitaan Kymenlaaksoon kipeästi lisää




Kun vuonna 2020 saimme kuulla A-klinikkasäätiön päätöksestä lopettaa Kotkan Turvalassa oleva lyhytaikainen katkaisuhoito sekä selviämisasema, teimme yhdessä Kotkan valtuuston enemmistön kanssa valtuustoaloitteen tavoitteena vaikuttaa Kymsoten ja A-klinikan päätökseen. Oli jo tuolloin päivänselvää että lakkautuksen lieveilmiöt ovat rajut sekä asiakkaille että poliiseille kun selviämishoitoa tarjotaan vain Kouvolassa.


Valtuustoaloitteessa kirjoitin: “Yksikön lakkauttaminen nostaa päihdeongelmaisten kynnystä hakea ja saada palvelua, millä on hyvin laajat epäsuorat negatiiviset vaikutukset Kotkassa. Lakkautus tulee syventämään kotkalaisten päihde -ja mielenterveysongelmia sekä lisää poliisin työtaakkaa, kun kotkalaisten selviämisasemana toimii yhä enemmän jatkossa putka.” 

 

Vastauksessa valtuustoaloitteeseen todettiin suoraan että eteläkymenlaaksolaisten selviämisasemahoidon käyttö oli romahtanut vuodessa kotkalaisten osalta 64% ja haminalaisten jopa 78%. Mistään raitistumisaallosta ei ollut kysymys. Vähentyneitä asiakkaita on kuskattu taksilla Kouvolaan selviämään, missä usein paikat ovat olleet täynnä. Sijaiskärsijöinä tilanteessa ovat olleet myös taksiyrittäjät. 

 

Myös poliisi on ottanut tilanteeseen kantaa. Aluevaltuusto sai painavan vetoomuksen kokouksessaan 8.11.2022 Kouvolassa kun Kaakkois-Suomen poliisipäällikkö Ari Karvonen toivoi aluehallinnon ottavan selviämishoidosta parempaa koppia. Lakkautuspäätös on lisännyt ennustetusti poliisin säilöönottoja. Tämä lisää suoraan putkakuolemien riskiä, kun poliisilla ei ole soteasioiden ammattitaitoa saati resursseja valvoa vahvasti päihtyneitä kansalaisia. 

 

Sotesektori ei voi ulkoistaa päihdepalveluita poliisille. Hyvinvointialueen tulee jo ensi vuoden aikana saada selviämisaseman kapasiteetin lisääminen Kouvolassa ja uuden yksikön perustaminen etelässä liikkeelle. Nykyinen tilanne ei voi jatkua. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentoi!