Olen itse suhtautunut kriittisesti hankkeeseen halki sen matkan. Tapahtumakeskus oli edellisen kaupunginjohtajan lempilapsi, joka tuotiin pöytään sähkörahojen käyttökohteena ilman sen kummempia selvityksiä - ainoana vastauksena kysymykseen jota ei vielä ollut esitetty.
Kritiikistäni huolimatta olen tyytynyt valtuuston monta kertaa tekemään päätökseen tapahtumakeskuksen rakentamisesta ja sen myötä toivonut sille pelkästään hyvää. Kaupunginhallituksen jäsenenä velvollisuuteni on seurata, että sitä myös noudatetaan.
Valtuusto on tapahtumakeskukseen sitoutunut - mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Juuri siksi, en kannattanut hallituksessa esitettyä 10 miljoonan ylitystä.
Asia on ollut päättäjillä tiedossa noin viikon ajan, mutta nyt on valjennut, että ylitys juontaa juurensa vuonna 2019 päivittyneeseen arkkitehtuuriin.
Näyttää siltä, että valmistelijoilla on ollut oletus, että valtuusto hyväksyy lisärahoituksen minkä tahansa summan se vaatii. Siitä kertoo se, että suunnitelmissa on pidetty kiinni pohjoismaiden suurimmasta riippuvasta puukattorakenteesta, mutta budjetista ei. Budjetista valtuusto on tehnyt päätöksen – kattorakenteesta ei. Kunnianhimoinen katto on myös karkottanut rakentajat – tämä on itsessään jo nostanut urakan hintaa kun kilpailua ei ole ollut.
Valmistelussa olisi pitänyt palata valtuuston eteen pitkin matkaa ennemmin muuttuneiden muiden tekijöiden kuin budjetin kanssa. Tästä olen huoleni esittänyt: Poliittisen ohjauksen puute uhkaa nyt viivyttää koko hanketta.
Suurin huoleni maanantain päätöksessä on sen vaikutuksessa Kotkan talouteen – tai itseasiassa ylityksen kannattajien keinoihin ”maksaa” ylitys.
Ryhmien on sitouduttava siihen, että ylityksen vaikutuksia ei maksateta kuntalaisten palveluiden kustannuksella. Ylitys ei saa johtaa leikkauksiin palveluista tai veronkorotukseen, ei päätökseen lakkauttaa toista uimahallia, olla remontoimatta Arto Tolsa-areenaa tai Otsolan koulun uudisrakennuksen lykkäämiseen.
Demokratian kannalta rehellisintä olisi jättää asia uuden valtuuston päätettäväksi, joka negatiivisten lieveilmiöiden kanssa tulee painimaan. Tällöin myös kuntalaisilla on mahdollisuus asiaan vaikuttaa vaaliuurnilla.
Kaikesta huolimatta valtuuston on maanantaina kyettävä tekemään päätös omista lähtökohdistaan - ei uhkakuvien määräämänä. Maanantaina äänestetään myös siitä, mikä arvo valtuustolla ylimpänä päätöksentekijänä on.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentoi!